Muutin tänne Belgiaan reilu kaksi kuukautta sitten. Se on se klassinen rakkaus, miehen perässä maailmalle. Kolmisen vuotta oltiin kaukosuhteessa ja nyt sitten muutimme yhteen, minä toin kimpsuni ja kampsuni Suomesta tänne mieheni luo. Päätös muutosta tänne oli helppo ja vaikea. Ei ole helppoa jättää kaikkea taakseen ja lähteä kohti uutta ja tuntematonta. Mutta se riski on vaan otettava ja koitettava, luotan siihen että elämä kantaa. Ja niinhän se on kantanutkin täällä, tosin vaihtelevasti. Välillä on pelkkää alamäkeä ja välillä sitten noustaan ylämäkeä. Tunteet ovat menneet välillä laidasta laitaan, itkusta iloon.

Nyt on alkanut jo hyvin kotiutumaan mutta joskus silloin tällöin tulee hetkiä jolloin kaipaa juttuja ja ihmisiä Suomesta. Onneksi täällä kaikki on ottanut tosi hyvin vastaan ja mies ollut suurena apuna. Byrokratian kanssa on välillä aikamoista, maahanmuuttoasioiden kanssa on saanut painiskella mutta viimeinkin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä ja nekin alkaa pikkuhiljaa järjestyä. Vaikka mulle se on ollut hankalaa kun on tottunut siihen että asiat tapahtuu heti niin täällä se ei mene niin, on saanut tilata Suomesta maistraatista lomakkeita useaan kertaan ja odotella ja odotella ja vielä odotella kun ei olekaan ollut oikea lomake vaan on tilattava uusi. Kärsivällisyys on kyllä kasvanut ja huomannut että kyllä ne asiat järjestyy vaikka se vähän kestääkin. Ennen sitä kuvitteli millaista olisi muuttaa ulkomaille mutta nyt kun sen on kokenut niin ei se kyllä aina ole ruusuilla tanssimista. Mutta en mä kyllä vaihtais päivääkään pois, paljon se on sisua kasvattanut ja opettanut uutta itsestäni. Ja nyt ei tarvitse enää elää raastavassa kaukosuhteessa vaan saa joka päivä elää yhdessä rakkaansa kanssa 💖